Ilmoitustaulu:





Lisenssin osto TÄSTÄ Hinta 45 e.















17.5.2008 KaPa - IKiri 1-5

Ihoden Kiri jatkoi hyviä otteitaan lauantaina Kankaanpäässä, kun se otti vakuuttavan voiton lukemin 1-5. Ensimmäistä kertaa nurmelle tänä kautena päässyt Kiri oli alussa pienoisissa vaikeuksissa. Ensimmäinen erä menikin hieman tuntumaa hakiessa. Kotijoukkue meni 1-0 johtoon pistopallon tavoittaessa kärkipelaajan ja tämä laukoi pallon tarkasti maaliin. Kirin tasoitu tuli aivan erän viime sekunneilla, kun Jussi Sainio antoi millimetrin tarkan vaparin ja Esa Suomela pukkasi pallon alanurkkaan.

Toisessa erässä Kiri kiristi otettaan ja otti komennon kentällä. Erän teemana Kirillä tuntui olevan tarkat vedot aivan maalitolpan juureen. Tätä teemaa ensin noudatti Joni Virtanen, joka kirmasi Janne Rantalan syötöstä läpiajoon ja sijoitti pallon rangaistusalueen rajalta takakulmaan. Seuraavaksi kotijoukkuetta kurmotti Esa Suomela hienon yksilösuorituksen päätteeksi. KaPan maalivahti purnasi hetki myöhemmin itselleen punaisen kortin ja pelin haallinta siirtyi entistä enemmän Kirille. Pallo liikkui nuutaman kerran hyvin ja paikkoja oli varaa tuhlatakkin. Pelin loppuun Esa Suomela alusti kaksi maalia ja Janne Rantala ja Mikael Vahander laukoivat pallon samaan reikään, aivan takatolpan juureen.

Ensimmäinen vierasreissu oli onnistunut. Pienen alkuhaparoinnin ja nurmeen totuttelun jälkeen Kiri oli hallitseva osapuoli, mikä tuntui harmittavan Kankaanpään kovaäänistä yleisöä.

Tilastot:
1-0 -
1-1 Esa Suomela (Jussi Sainio)
1-2 Joni Virtanen (Janne Rantala)
1-3 Esa Suomela (Mikael Vahander)
1-4 Janne Rantala (Esa Suomela)
1-5 Mikael Vahander (Esa Suomela)