Ilmoitustaulu:





Lisenssin osto TÄSTÄ Hinta 45 e.















9.6.2010 IKiri - HNS 3-4

Kirin murheellinen kauden alku sai jatkoa tiistaina Rohdaisten nurmella. Hyvästä pelistä ja taistelusta huolimatta joukkue joutui tyytymään maalin tappioon, kun sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva HNS puristi viime hetken maalilla voiton lukemin 3-4.

Kiri aloitti vahvasti ja johti parinkymmenen minuutin kohdalla kahdella erikoistilannemaalilla 2-0. Vieraat ottivat pelin ja pallon hallintaan ja tasoitti harmittavasti erän lopulla muutaman minuutin sisään. Toka puolisko oli vierailijoiden hallintaa. HNS menikin johtoon läpiajo maalilla mutta Kiri tuli vielä tasoihin vierailijoiden maalivahdin arvioitua tilanteen pahasti väärin. Muutama minuutti ennen loppua nähtiin voittomaali, kun HNS:n liukas kärki oli ensimmäisenä vapaapotkun riparissa ja pisti pallon tyhjään maaliin.

Kiri taisteli hyvin ja paikoitellen pallokin liikkui mallikkaasti. Muutamaa vaihtomiestä olisi jälleen tarvittu, sillä selvästikin kiriläisten talven aikana hankittu kuntopohja alkoi pettää. Jääkin nähtäväksi mahtaako tällä kaudella sellaista peliä tullakaan, jossa suuripiirtein kaikki pelaajat olisivat paikanpäällä.

Kirin kokoonpano:

-------------------Vahander------Virtanen-------------------
--------Saarinen-----Sainio---Simula-----Lehto--------------
Julkunen--------Viismaa(45' Laivo)---Suomela---Grönroos Ma--
-------------------------Haltsonen--------------------------


Tilastot:
1-0 Ville Saarinen (Joni Virtanen)
2-0 Mika Julkunen (Petteri Lehto)
2-1 -
2-2 -
2-3 -
3-3 Esa Suomela (Ville Saarinen)
3-4 -