Ilmoitustaulu:





Lisenssin osto TÄSTÄ Hinta 45 e.















3.8.2010 IKiri - Koitto 2-3

Kiri hallitsi, taisteli ja loi paikkoja mutta ei saanut vieläkään pistetiliään avattua tiistaina Rohdaisissa. Vierailija Noormarkun Koitto rutisti niukan 3-2 voiton ja nousi samalla sarjakärkeen.

Kiri hallitsi pelin alkua mutta vierailijat onnistuivat ensimmäisenä maalinteossa. Avausmaali syntyi kulmasta ja heti perään Koitto onnistui rankkarista. Kiri kavensi ensimmäisen erän lopulla, kun hyökkäykseen irti päästetty Juha-Pekka Simula runnoi pallon puolustajan ja maalivahdin välistä maaliin. Toisen puoliajan alku oli taas Kirin hallintaa. Kaksi avopaikkaa hukattiin ennen kuin ansaittu kavennus saatiin luotua vapaapotkusta. Ville Saarinen jatkoi päällään pallon Simulalle, joka laukoi ottelun toisen maalinsa suoraan ilmasta maaliin. Maalin jälkeen Koitto loi hieman painetta ja onnistui vapaapotkun jälkitilanteesta sutimaan pallon melkoisen flipperin jälkeen maaliin. Kiri sai kirivaihteen päälle ja sai muutamia maukkaita paikkojakin luotua mutta ei onnistunut enää tasoituksessa. Kaiken kaikkiaan Kiri paikoitellen pelasi kauden parasta peliään. Harmittavasti pisteet antavat odottaa itseään. Pelin taso on kuitenkin parantunut jatkuvasti ja tästä on hyvä jatkaa.

Kirin kokoonpano:

----------------------------------------Virtanen---------------------------------
----Vahander---Saarinen (75' Välisalmi)----Simula---Harju----Grönroos Ma (55' Lehto)--
Julkunen(85' Laivo)--------Suomela-----Salminen (65' Ylen)--------Heinonen-------
------------------------------------Viismaa--------------------------------------


Tilastot:
0-1
0-2 rp.
1-2 Juha-Pekka Simula (Joni Virtanen)
2-2 Juha-Pekka Simula (Ville Saarinen)
2-3